Erikoismuotoja etsimässä

On tärkeää että lisäämistoiminta kohdistuisi mahdollisimman puhtaisiin erikoismuotoihin, joissa haluttu erikoisominaisuus esiintyy mahdollisimman voimakkaana. Parhaat muodot omalle pihalle löytyvät luultavasti yleisimmin lisätyistä, jo tunnetuista muodoista.

Jatkuvasti voi kuitenkin löytyä yhä kiinnostavampia ja entistä parempia luonnonyksilöitä rikastuttamaan perimällään niin yksityiskokoelmia kuin jopa koristepuumarkkinoitakin.

Pitkillä automatkoilla on mahdollista löytää erikoismuotoja teiden varsista kun ajaa miljoonien puiden ohi. Ajan kanssa silmä kehittyy seulomaan poikkeavuuksia todella herkästi. Varsinkin keväisin värimuodot erottuvat selvästi. Talvella bongataan tuulenpesiä sekä kapeita- ja käärmemuotoja. Osa kirjomuodoistakin erottuu talvella. Varmaan suurin osa tunnetuista erikoispuista sijaitsee teiden varsilla koska sellaisilla paikoilla ne kiinnittävät jonkun huomion. Periaatteessa erikoismuoto voi löytyä mistä tahansa kuten eräs keltalehtinen pihlajantaimi omalta pihaltani.

Erikoisen puun elinkaari on normaalia lyhempi, koska mutaatio häiritsee kasvua ja sen vuoksi se jää alakynteen sekä luonnonvalinnan kilpailukentällä että metsätaloudellisessa valinnassa. Nuoret taimikot (myös raivattujen tienvarsien uudet matalat taimikasvustot) ovat erinomaisia paikkoja etsiä poikkeamia. Etuna on myös nuoren lisäysmateriaalin selvä paremmuus vanhempiin puihin verrattuna.

Usein törmää epävarmoihin tapauksiin. Jos mahdollista, olisi tällainen havainto (maanomistajan luvalla) siirrettävä tai vartettava taimeksi omaan puutarhaan myöhempää tarkkailua varten. Parin vuoden aikana selviää onko kiinnostuksen herättänyt ominaisuus perinnöllistä vai ympäristöstä johtuvaa laatua. Moni pettymys on odotettavissa mutta ne korvaa reilusti onnistumisen ilo jonka harvakseltaan löytyvät todelliset harvinaisuudet tuottavat.

Mutaatio esiintyy useammin vain osassa puuta kuin koko yksilössä. Näitä `erikoisia oksia´ on syytä pitää silmällä koska niistä on samalla tavoin lisättävissä kopioita jotka pääsevät näin kasvamaan kokonaisena puuna.

Jos näkee käpyjä erikoismuotopuussa (varsinkin värimuodot), olisi ne hyvä saada talteen. Kun siemenet kylvää laakeisiin laatikoihin kasvihuoneessa, saattaa jälkeläistön joukosta hyvällä tuurilla löytyä jokin väriltään poikkeava taimi. Väri voi näkyä taimissa jopa itämiskeväänä.

Olen löytänyt monia muotoja omaan puutarhaani nettihakujen avulla erikoismuotojen nimillä ja hakusanoilla kuten `Erikoinen puu´, `Mukurainen koivu´ym. Monesti haku osuu yksityisiin kuvagallerioihin joista löytyy yhteyshenkilön tiedot. Yhteydenotto johtaa yleensä tarkkoihin sijaintitietoihin tai jopa lisäämismateriaalin toimittamiseen kirjekuoressa. Jos yhteyshenkilöä ei löydy, saattaa tietoa monesti saada alueen metsänhoitoyhdistyksestä tai kunnan ympäristöviranomaiselta. Jos tien tai paikannimi on tiedossa löytyy lisätiedot usein jollekin lähiasukkaallekin soittamalla.

Varttamismateriaalin saamiseksi on harrastajien verkostoituminen on kaiken A ja O. Yhden harrastajan ei välttämättä tarvitse ajaa satoja kilometrejä eri puolella suomea vaan lähempänä asuva voi poimia materiaalin samalla kun itselleen hakee ja toimittaa sen kirjeessä. Tämä saattaa helposti moninkertaistaa ulottuvilla olevan lajikevalikoiman. Lisäksi jos toiselta harrastajalta sattuu saamaan halutun muodon jaloversot vartetusta kasvista luonnonyksilön sijaan, on laatu paljon parempi, koska nuoret puutarhapuut ovat paljon kasvuvoimaisempia kuin vanhat metsäpuut.

Kun ostaa valmiita taimia kaupasta ja taimistoilta, huomaa pian tilailevansa ulkomailta lähetyksiä hirveillä toimitusmaksuilla. Tällainen harrastaminen vaatii paljon rahaa. Itse varttava keräilijä voi sen sijaan vaihtaa pelkkiä jaloversoja kirjeessä ulkomaistenkin harrastajien kanssa olemattomin kustannuksin. Lepotilassa oleva varte kestää helposti päivien postituksen kunhan se on tiiviissä minigrip-pussissa eikä kuivu. Onnistuneita tuloksia on ainakin 3 viikon postituksen läpikäyneillä jalo-oksilla.